|
Loma-asuntomessualue sijaitsee Meri-Porissa,
Reposaaren kaupunginosassa Kokemäenjoen suiston ja meren yhtymäkohdassa
noin 30 kilometrin etäisyydellä, 30 minuutin ajoajan päässä
kaupungin keskustasta luoteeseen. Se sijaitsee valtakunnallisesti
merkittävässä kulttuurihistoriallisessa ympäristössä
entisen Konepajan ja kirkkolahden alueella. Alue rajautuu lännessä
Vaakunaviikiin, Satamapuistoon ja Reposaaren ruutukaava-alueeseen,
etelässä Luotsikatuun, Satamapolkuun ja Kalasatama-alueeseen
sekä idässä ja pohjoisessa Eteläselän vesialueeseen.
Messualueen pinta-ala on noin 9,1 hehtaaria sisältäen
3,4 hehtaaria vesialueita. Alue on kokonaisuudessaan kaupungin omistuksessa.
Asuntoja alueelle sijoittuu arviolta noin 40 ja asukkaita noin 50-80.
Kaavan mukaan rakennusoikeutta on 6405 k-m2.
Alueen rakentamista ohjaavat kaava, kaavamääräykset
ja rakentamisohjeet. Ne auttavat suunnittelua ja rakentamista sekä
edistävät korkealaatuisen ja viihtyisän miljöön
syntymistä.
Messualue muodostuu fyysisesti neljästä
eri korttelialueesta: mökit, huvilat, omakotitalo ja pienkerrostalo.
Lisäksi messuaikaisten palveluiden (ravintolat, kahvilat, ensiapu,
vessat…) sekä näytteilleasettajien ja oheisohjelmien
määrän ja laadun turvaamiseksi aluetta laajennetaan
Satamapuiston ja sahan alueelle. Näiltä alueilta löytyvät
peruskorjauskohde ja kelluvat loma-asunnot.
Oheiskohteena ovat Yyterin Villat Yyterin Kylpylän tuntumassa
18 kilometrin päässä Porin keskustasta.
Karttaa klikkaamalla saat näkyviin isomman messualue-kartan!
|