MERINÄKÖALOJA
Veden ääreen ja päälle rakentaminen. Reposaaren
loma-asuntomessualueelta aukeavat huimaavat näkymät
merelle. Tonteista kaikkiaan 17 on omarantaisia. Ennen kuin tonteille
päästiin rakentamaan, Konepajanrannasta poistettiin
pilaantunutta maata ja tilalle tuotiin uutta, ja Kirkkoranta pengerrettiin
asumiskäyttöä varten entisestä korkeudestaan
meritulvarajan yläpuolelle. Kelluvat huvilat rakennetaan
Tukkiviikiin veden päälle laitureille.
Loma-asuntojen pihapiirissä on myös venevajoja ja erillisiä
saunarakennuksia. Arkkitehtisuunnittelussa ja rakennusmateriaalien
valinnassa on otettu eri tavoin huomioon merellisen rakennuspaikan
mukanaan tuomat haasteet muun muassa valitsemalla erityisen hyvin
säätä kestäviä materiaaleja ja sijoittelemalla
rakennukset niin, että tonteille muodostuu suotuisia pienilmastoja.
Pihasuunnittelussa on myös otettu huomioon merellinen ympäristö
tekemällä siihen sopivia puu- ja kasvivalintoja.
Modernia merenrantarakentamista ja -lomailua. Loma-asuntomessuilta
löytyy tulevaisuuden näkymiä ja tämän
päivän tekniikoita. Messuilla voi nähdä niin
kelluvan, kuparisen kuin sähköttömän loma-asunnon.
Merenrantalomailusta kertovat myös merelliset harrastukset,
muun muassa kalastus ja veneily, jotka ovat edustettuina messukohteissa
ja messutapahtumassa yleensäkin.
Merenkulkuperinne. Reposaari on idyllinen, valtakunnallisestikin
merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö,
jolla on pitkä ja kunniakas merenkulun ja teollisuuden historia.
Yhtenä muistona merenkulkuperinteestä on paarlastikasvillisuus.
Loma-asuntomessualueesta suurin osa rakentuu vanhalle painolasti-
eli paarlastimaalle. Reposaaressa Turun yliopiston ympäristöntutkimuskeskuksessa
esillä oleva Paarlasti-näyttely tuo oman kiehtovan lisänsä
messutarjontaan.
VAPAA-AJAN VIETTOA PARHAIMMILLAAN
Reposaari – kotisatama. Reposaari sijaitsee ihanteellisesti
aavan meren äärellä, osana koko länsirannikon
pituista saaristoa, Pohjoismaiden suurimman jokisuiston ja Yyterin
hiekkadyynien vieressä, keskellä runsasta ja monipuolista
luontoa. Reposaaren palvelut tekevät lomailusta vaivatonta
ja helppoa. Reposaari on tuhannen asukkaan kyläyhteisö,
jossa yhdistyvät sosiaalisen kanssakäymisen monimuotoisuus
ja vaivaton vapaa-ajan asuminen.
Elämyksiä messusaarella. Loma-asuntomessujen aikana
Reposaari on täynnä elämää. Messujen
sisältötavoitteena on tarjota ratkaisuja tavallisen
mökkeilijän ja loma-asujan rakentamista, remontointia,
sisustamista, piha-alueitten hoitoa ja vapaa-aikaa koskeviin tarpeisiin.
Oheispalveluiden ja -ohjelmien avulla messuvierailusta luodaan
koko perheelle mieleenpainuva elämys. Loma-asuntomessuilla
käyminen on vapaa-ajan viettoa parhaimmillaan.
LOMA-ASUMISEN UUDET TUULET
Loma-asumista luontoa säästäen. Uudet loma-asuntoalueet
täydentävät ja tiivistävät rakennuskantaa,
mikä vaikuttaa Reposaaren sosiaaliseen hyvinvointiin –
lisäksi näin on säästetty luonnontilaista
aluetta. Loma-asuntomessujen ansiosta Reposaaren luontoa ei ole
vain suojeltu vaan jopa parannettu. Loma-asuntorakentaminen täydentää
Reposaaren historiallista ruutukaava-aluetta nykyaikaisella asunto-
ja virkistysalueella. Eikä aina tarvitse rakentaa uutta vaan
voi myös korjata vanhaa. Siitä hyvänä esimerkkinä
peruskorjauskohde, vuonna 1836 rakennettu satamakonttori, joka
saa nyt uuden elämän.
Loma-asumisen monimuotoisuus. Loma-asunto ei nykypäivänä
tarkoita kaikille samaa. Yksilölliset vapaa-ajanvieton tarpeet
saavat ihmiset ratkaisemaan myös loma-asumisensa eri tavoin.
Porin loma-asuntomessuilla on nähtävillä muun muassa
mökkejä, huviloita, kelluvia loma-asuntoja, lomaosakkeita,
peruskorjauskohde, siirrettäviä mökkejä, vierasmajoja,
puuvajoja ja muita pihapiiriin rakennelmia. Myös materiaalien
ja rakennustekniikoiden kirjo on laaja.
Uusimmat innovaatiot. Loma-asuntomessuilla esitellään
myös uusimpia innovaatioita. Kelluvat loma-asunnot, kuparin
käyttö rakennusmateriaalina, uusi hirsirakennetoteutus
ja sähkötön mökki ovat vain esimerkkejä
uutuuksista.